Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.

Omakohtaisia kokemuksia oululaisista autoliikkeistä

Artikkelin kirjoittaja on etsimässä ja ostamassa uutta autoa. Tässä artikkelissa käsitellään muutamien oululaisten autoliikkeiden tapoja tehdä kauppaa, asiakaskokemusta ja minkälaisia rahoituksia on tarjolla autoliikkeestä hankittuna. Kokemukset on kerääntynyt muutaman viimeisen viikon aikana loka-marraskuussa 2023.

Harkinnassa on ollut alunperin noin 15 000 euron hintaluokassa oleva käyttöauto. Auto on tulossa normaaliin käyttöön, työmatka-ajoa ja perheen yleisiin ajoihin tarkoitettu suurinpiirteinkään toimiva ratkaisu. Farmari, bensakoneella. Kilometrirajaa ei sinällään ole, mutta vähän ajettu tietysti aina etusijalla, riippuen nyt hieman millainen auto lopulta valikoituu ostoslistalle.

Vaihdokkia en ole aggressiivisesti ollut tarjoamassa vaihdossa, sillä autoliikkeiden antama hyvityshinta ja väliraha ei useinkaan kuluttajan kannalta ole mitenkään erityisen hyvä diili. Etenkin kun vaihdokki on Nettiauton tarjonna perusteella noin 3000 – 4500 euron arvonen itse myytäessä. Sinällään yllättävää on ollut, että autoliikkeet on ollut jopa halukkaita tämän hintaluokan auton vaihdossa ottamaan.

Miksi sitten autoliikkeestä eikä yksityiseltä? No, tähän on parikin syytä. Olen vuosien varrella ostanut autoja yksityisiltä myyjiltä. Auto saattaa olla hieman halvempi kuin autoliikkeestä ostettaessa, mutta jos autossa sattuu olemaan oston jälkeen ongelmaa, on käytännössä oman onnensa nojassa. Autoliikkeillä on edes jonkinlainen virhevastuu olemassa, jos ongelmia tulee. Toinen syy on se, että valikoima on aikatavalla kattavampi liikkeissä ja auton saa kotiin koeajettavaksi, jos sopiva auto satttuu olemaan toisella puolella maata. Tosin, tässä tarvii maksaa usein noin parin sadan euron varausmaksu, joka sitten hyvitetään mikäli kaupat syntyvät. Mikäli autosta kauppoja ei synny, palautetaan varausmaksu. Varausmaksun palauttaminen onkin sitten oma taiteenlajinsa ja tieto siitä missä tapauksissa varausmaksu palautetaan on ”herran haltuun”. Liikkeiden sivuilla kerrotaan toista ja myyjä kertoo toista.

K-Auto, Wetteri, J. Rinta-Jouppi ja Saka

Tämän artikkelin kokemukset rajoittuvat väliotsikossa oleviin autokauppoihin. Kokemusta on myös muista autoliikkeistä, mutta ne ovat jo muutaman vuoden takaa, joten niihin en nyt sen enempää takerru.

Näin yleisesti, autoliikkeissä on eroja. Täytyy tietysti muistaa, että eroja syntyy jo varmasti siitä, kuka myyjä sattuu palvelemaan missäkin liikkeessä.

Aloitetaan K-Autosta. Siisti, suuri ja täysin uusi myymälä Oulunportissa. Auto oli jo etukäteen katsottu netistä ennen liikkeeseen menoa. Auto olikin pihalla mukavan ohuen jääpeitteen alla. Astelimme myymälään, varsin mukava ensivaikutelma. Myyjät istua pojottivat aktiivisesti liikkeen takaseinällä olevalla ”lihatiskillä”. Ei elettäkään, että kukaan olisi tehnyt liikkeitä ostohousut jalassa oleviin asiakkaisiin – lieneekö syynä sitten asiakkaan keskiluokkainen habitus, tiedä häntä. Lopulta kiireisen näköinen myyjä käveli ohi ja huikkasi että ”mitäs teille”. Kerroin asiani ja myyjä aikoi tuoda kohta avaimet että pääsee ajamaan.
Hyvän tovin kierreltiin sisätiloissa ja avaimia ei kuulunut. Lähestyimme ”lihatiskiä” ja nuori mies huikkaa tietokoneensa takaa ”morjensta!”
Sanoin että homma hoidossa. Tähän mennessä aikaa oli kulunut noin 15 minuuttia. Ellei myyjä olisi ohi mennessä huikannut, olisi kestänyt vartin verran ennen kuin kukaan reagoi millään tavalla.

Lopulta myyjä tuli avaimineen ja pyysi täyttämään koeajoluvan. Lähdimme pihalle kohti mielenkiinnon kohteena olevaa autoa. Tässä vaiheessa ostoprosessia myyjä oli kysynyt ”mitäs teille” ja pyytänyt mukaan ulos auton luoksi. Varsin vähillä puheilla tähän mennessä.

Auto lähti juuri ja juuri käyntiin mukavan nakutuksen kera, mikä tietysti heti pisti miettimään asiaa. Mukava kylmäkäynnistys raakana, ikkunat jäässä myyjä ajoi auton pois parkista ja sen enempiä puheita paineli sisälle. No, raappasin hieman laseja ja eikun ajamaan. Pieni lenkki moottoritiellä ja takaisin. Täytyy kyllä sanoa, että ei herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa kyseinen ajoneuvo. Ulkonäköönsä ja ilmoitettuun tehoon nähden todella laiska ja raskaanoloinen auto ajaa. Automaattivaihteisto oli kuin kuminauhaa, tooodeeellaaa piitkäääät vaihdot. Sinällään ihan hyvä ajaa, mutta fiilis puuttui täysin.

Auto takaisin parkkiin ja pikainen tutkiskelu mille auto vaikuttaa päällisin puolin. Auton näytti suht ok:lle, mutta suojankaaret oli maalattu ja ruoste puski jo mukavasti uuden maalin läpi. Suojauskin oli hieman hätäisesti tehty, sillä roiskeläpissä oli mukavasti maalisumua. Odotettavissa siis jo keväällä komeaa kukintaa kaarissa. Sinänsä erikoista, sillä autolla oli ajettu noin 120 000 km, vuosimallia en nyt muista, sanoisin että n. 2015-2017.

Siispä sisälle etsimään myyjää. Myyjä löytyikin ja kerroin huomiot autosta ja vaihdelaatikon kumihauhamaisuudesta. Tämä on kuulemma ominaisuus kyseisessä autossa. Kerroin, että tämän enempää en halua autosta tietää.

Käytännössä asiakaskokemus oli sitten tässä. Myyjä ei yrittänytkään tehdä tarvekartoitusta – mitä olemme oikeasti etsimässä? Osaava myyjä olisi suositellut jotakin mahdollisesti toista vaihtoehtoa kyseisen K-Auton valtavasta valtakunnallisesta valikoimasta. Tätä hän ei kuitenkaan tehnyt ja poistuimme liikkeestä ilman kauppoja tai vaihtoehtojen esittelyä. Myyjä oli todella puutteellinen verbaalisesti ja vaikka hän olisikin esitellyt muita vaihtoehtoja, todennäköisesti hänen kanssaan kauppoja en olisi tehnyt. Varsin rujo kokemus siis.

Rahoitusvaihtoehdoista en sen enempää tiedä K-Auton osalta, sillä sinne saakka ei autokaupoilla koskaan päästy että rahoitustarjousta olisi jumpattu.

Samassa pihassa on Wetterin myymälä. Mahtanee olla jokin sivupiste, sillä Wetterin ”oikea” myymälä sijaitsee Äimärautiolla. Pikainen Nettiauton selaus pihalla ja kyseisestä liikkeestä löytyi samanlainen auto kuin K-Autossa oli – vuotta uudempi ja hieman kalliimpi. Siispä sisälle liikkeeseen. Liike oli huomattavasti pienempi kuin K-Auto ja valikoimaa tietysti vähemmän. Sisällä oli vain yksi myyjä ja hän olikin liikkeeseen mennessä palvelemassa asiakkaita.

Onneksemme nämä asiakkaat olivat käytännössä juuri samalla hetkellä poistumassa ja myyjä tulikin saman tien meidän luokse. Iloinen tervehdys, hieman jo enemmän autokauppaa nähneeltä herrasmieheltä. Kysyi että mitäs etsitään. Kerroimme asian ja hän pyysi saman tien työpisteensä ääreen. Myyjä alkoi kyselemään mihin tarkoitukseen, minkä hintaluokan jne. autoa ollaan etsimässä. Kerroin myyjälle, että johan jo mielenkiinnon kohteemme sinulle sanoimme. Myyjä vastasi, että kyllä, mutta haluan selvittää mitä etsitte. Saman tien myyjä jo meille ehdottikin toista vaihtoehtoa – jollaista ei lähtökohtaisesti olla etsimässä. Käytiin kuitenkin vilkaisemassa ja jutusteltiin autosta niitä ja näitä.

Sitten koeajolle. Kävimme koeajamassa sekä alunperin mielenkiinnon kohteena olleen auton sekä myyjän meille ehdottaman vaihtoehdon. K-Auton autoon verrattuna auto oli tuntumaltaan huomattavasti parempi. Silti, sama laiskuus ja raskaus tuntumassa sai viimeisen sinetin sille, että tämä automalli ei meitä vakuuta. Vaikka saman automerkin auto meillä on ollut joskus aiemmin, niin kehitys ei kyllä ole pysnynyt mukana ja perstuntumalta sanoisin, että edellinen korimalli oli mukavampi tuntumaltaan. Siispä auto takaisin liikkeeseen ja myyjän ehdottama auto alle.

Jopa vain kelpasi. Auto oli kaikinpuolin mukava ja kevyt ajettava. Ajotuntuma loistava ja vaikka tehoja oli n. 30 hv vähemmän kuin edellisessä koeajetussa autossa, niin auto tuntui huomattavasti tehokkammalle. Tykkäsin kovasti! Mutta, koska tämä auto ei kuitenkaan ole uutenakaan hintaluokan kärkipäästä, niin moitettakin tulee. Ajo- ja rengasmelu oli aikamoinen moottoritienopeuksissa ja normaali puhe tuntui hankalalle kuulla. Varusteluasoltaan auto ei myöskään ollut mikään kummoinen, mutta perustoiminnot löytyi.

Auto takaisin liikkeeseen ja rahoituksesta juttelemaan. Wetteri olisi ottanut mielellään nykyisen automme vaihdossa ja hyvittänyt siitä 2500 € paperilla. Korkona tarjosivat 7,9 % + kulut 15 € kuukaudessa. Toimitusmaksu muistaakseni 249 € tai 199 €. Suoralla kaupalla hinta olisi ollut 1500 € kalliimpi, joten käytännössä vaihtoautosta olisi saanut 1000 €. Kauppoja emme tehneet, vaan lupasimme palata asiaan.

Seuraavana päivänä myyjä sitten soittelikin ja kertoi että heillä on tulossa korkokampanja muutaman päivän päästä ja kehotti tulemaan kaupoille vasta silloin. Suoraan en saanut kaivettua tietoa millainen kampanja on tulossa, mutta myyjä kertoi koron kuitenkin olevan noin 3 %:n luokkaa. Mielestäni varsin oivallinen tapa myyjältä tai sitten vain keino vakuuttaa asiakas.

Tällä välin kävimme J. Rinta-Joupilla. Myynnissä oli samanlainen auto kuin mistä kauppaa jo Wetterilä hieroimme, mutta paremmalla varustelupaketilla. Vuoden vanhempi ja parikymmentätuhatta enemmän ajettu, mutta hinta 2000 € halvempi. Sisään liikkeeseen ja noin kolmikymppinen myyjä ottikin iloisesti tervehtien vastaan. Kysyimme missä tämä kyseinan ajoneuvo on ja se löytyikin pikaisesti sisätiloista. Pikainen silmäys osoitti, että suurempi kilometrimäärä näkyy maalipinnassa – läninnä konepellissä ja maskissa pientä kiveniskemää siellä täällä. Mutta muuten oikeinkin ryhdikkäässä kunnossa. Siispä koeajolle.

Eipä juuri eroa ajettavuudessa, paitsi että auto puijjuutti hieman moottoritienopeuksissa. Muuten tuntuma ja fiilis sama kuin Wetterin autossa. Myyjän mukaan syynä puijuutukseen on juuri asennetut nastarenkaat. No, enpä siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota tässä vaiheessa. Ajattelin, että jos kaupoille päästään niin renkaisiin oikeat paineet ja tasapainotus ja uusi koeajo.

Kaupanhierontaan. Myyjä katsoi rahoitusvaihtoehtoja koneelta. Sama korko ja kulut kuin Wetterillä ja tässäkin taisi olla toimituskulut sen 249 euroa. Myyjä ei aktiivisesti yrittänyt myymällä myydä autoa ja rahoitustarjouskin piti kysymällä kysyä paperimuodossa. Wetterillä tarjous lyötiin kyselemättä käteen.

Myös J. Rinta-Jouppi olisi ottanut nykyisen auton vaihdossa ja hyvittänyt 2000 euroa paperilla. Eipä siis kovin suuria eroja Wetterin ja J. Rinta-Joupin tarjouksissa ja välirahoissa. Näillä puheilla kaupoille ei päästy ja lupasin palata asiaan.

Päivien kuluessa alkoi kuitenkin tuntumaan, että onko sittenkään järkevää laittaa näin paljon rahaa tällaiseen autoon. Kuitenkin suhteellisen paljon rahaa, mutta silti hieman vajaa ja keskiluokkainen fiilis. Nettiautoa selaamalla kartoittelin sitten muita vaihtoehtoja samalla hintahaarukkaa hieman ylöspäin viilaten.

Seuraava malli löytykin sitten Sakalta, jota lähdimme katsomaan ja koeajamaan. Tarkoituksena ei sen enempää ollut hankkia tätä autoa, koska autosta puuttui vetokoukku. Tämäkään ei sinällään ole ongelma, sillä koukkuja saa asennettua. Tarkoituksena olikin vain kartoittaa kyseinen auto ja etsiä sitten rauhassa sopiva vastaava auto.

Sakan myymälä onkin suhteellisen suuri. Autoa ei näkynyt pihalla, joten sisälle liikkeeseen. Sieltä auto löytyikin ja ja ei muuta kuin jonoon että pääsee myyjän juttusille. Sakalla tuntui olevan väkeä suhteellisen paljon liikenteessä ja myyjille jonoa. Myyjien työpisteet on samalla tavalla lihatiskimuodossa kuin K-Autossakin.

Pääsinkin myyjän jutuille ja pysin päästä ajamaan kyseistä autoa. Se järjestyikin nätisti, koeajopaperit vain kuntoon. Samalla kun myyjä oli ajamassa autoa ulos, hyökkäsi paikalle toinen myyjä. Tämä toinen myyjä oli juuri hieromassa kauppoja kyseisestä autosta. Koska kauppoja ei vielä ollut tehtynä, pääsimme ajamaan autoa aivan normaalisti.

Tämä auto sitten yllättikin todella positiivisesti. Tuntuma loistava, hiljainen ja varustelutaso hyvällä mallilla rattivaihteineen ja peruutuskameroineen. Ja ulkonäkökin miellyttää, vaikka koskaan aiemmin en ole kyseiseen automalliin kiinnittänyt minkäänlaista kiinnostusta tai mielenkiintoa.

Auto takaisin liikkeeseen ja rahoitustarjousta hieromaan. Tarjous tulikin ja nykyinen auto olisi kelvannut vaihdossa, 1000 euron hyvityksellä. Saka laittaa tämän hintaluokan autot suoraan huutokaupat.com:iin ja sieltä myyjä näytti vastaavien autojen toteutuneita myyntihintoja. No, väliraha ratkaisee ja ei tarvitse itse alkaa myymään ajattelin. Kovin oli hankala saada hintaa kohdilleen, mutta saimme tarjouksen autosta. Teimme tarjouksen myös toisesta samanalaisesta autosta, joka ei Oulun myymälässä ollut.

Siinä rupatellessa myyjä alkoi vaikuttamaan sille, että nimi olisi pitäyt laittaa välittömästi kauppakirjoihin, tai ainakin maksaa varausmaksu. Sanoin, että näillä puheilla en kauppaan tartu, vaan kysyn rahoitusta myös Lainaxin kautta. Myyjä vetosi, että varaa vain heti, ettei kukaan muu ehdi ostamaan autoa. En tarttunut täkyyn, sillä autoja riittää ja välitön tarve sille ei ole. Kyseessä oli perjantai-ilta ja myyjä lupasi auton jo seuraavalle päivällä jos nyt laitetaan nimet paperiin. En edelleen tarttunut tarjoukseen, vaan lupasin palata lauantaina asiaan. Astelimme liikkeestä ulos miettimään asiaa rauhassa.

Lauantai tuli ja menimme liikkeeseen. Taas oli asiakkaita runsaasti. Odottelin reilun tunnin verran ja join useita kuppeja maukasta automaattikahvia. Sitten petti hermo, kun ei myyjää saanut kiinni. Kotiin.

Sitten soikin viiden aikaan puhelin lauantaina ja myyjä soitteli että vieläkö auto kiinnostaa. Kerroin, että kävin liikkeessä tunnin verran juomassa kahvia, enkä saanut sinua kiinni. Pahoitteli asiaa. Olin juuri Kärkkäisellä Oulussa ja sovin että soittele uudestaan tunnin päästä. Myyjä sitten soittelikin.

Sovin, että maksan varausmaksun ja katsotaan sitten rahoitus jossakin vaiheessa kuntoon. Myyjä kuitenkin halusi tehdä heidän toimestaan rahoitustarjouksen. Ilmeisesti halusi varmistua maksykyvystä. Tarjous tulikin sitten Lähitapiolan kautta. Myyjä lupasi auton tiistaiksi. Tiistai tuli ja tuli keskiviikkokin eikä mitään kuulunut. Yritin soitella, ei vastausta. Rouva kirjoitti sitten Sakan chattiin viestin ja kysyi missä auto on, kun piti olla jo tiistaina perillä. Chatti ei asiaa juuri voinut auttaa muta kuin sanomalla että kyseinen myyjä on sairaslomalla.

Torstaina kävimme sitten illalla ajelemassa ja auto olikin Sakan pihassa todella likaisena. Auton piti tulla rekan kyydissä, mutta ilmeisesti auto oli tuotu ajamalla. Launtaina myyjä sitten soitteli että vieläkö auto kiinnostaa ja jälleen pahoitteli asiaa. Kerroin, että olen jo maksanut autosta varausmaksun, että mitäpä arvelet?

Kysyi että haluammeko tulla heti hakemaan autoa, ei kuulemma saa pestyä vasta kuin maanantaina. No, enhän minä nyt likaista autoa mene katsomaan ja ajamaan, joten sovimme maanantain. Maanantaina sitten Sakalle ja jälleen pahoittelut siitä, että asia ei hoitunut sovitusti, vaikka ”asia oli delekoitu kollegalle”.

Auto olikin sovitunlainen ja kaupat tästä sitten lopulta syntyi. Asiakaskokemukseltaan ei mikään paras, jopa huono, mutta autoon olen tyytyväinen. Suhteellisen tuore ja tehdastakuutakin vielä reilut pari vuotta jäljellä. Lopullinen rahoituskin sitten järjestyi Lainaxin kautta. Kokonaisuudeltaan koko laina-ajalla noin 1050 euroa halvempi kuin alunperin Sakan kautta saatu rahoitustarjous. Kannattaa siis vertailla rahoituksia.

Yhteenveto

  • Paras asiakaskokemus: Wetteri
  • Huonoin asiakaskokemus: Saka, K-Auto
  • Paras myyjä: Wetteri
  • Huonoin myyjä: K-Auto
  • Paras fiilis kaupassa: J.Rinta-Jouppi
  • Huonoin fiilis kaupassa: K-Auto

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *