Autolaina autoliikkeestä

kaukana ovat ne ajat, jolloin lainaa autoa varten sai vain omasta pankista ja tällöinkin piti käydä pankinjohtajan juttusilla. Autolainaan vaadittiin runsaita vakuuksia ja korkokulut taisivat olla todella korkealla tasolla verrattuna nykypäivään.

Autoliike ulkoa
Autoliikkeet tarjoavat luottoja mielellään

Autoliikkeitä on syntynyt huomattavasti lisää ja osa niistä on kasvanut todella suuriksikin ja myymäläverkosto kattaa käytännössä koko maan. Lainan hakeminen autoliikkeestä ei kylläkään enää katso lainkaan autoliikkeen kokoa, sillä liike kuin liike tarjoaa nykyään rahoituksia autoja varten. Lainaa saa jopa niin sanotuilta ”autojobbareilta” tarvittaessa.

Autoliikkeet eivät tietysti itse ole näissä rahoittajana, vaan liikkeet tekevät yhteistyötä erilaisten pankkien ja rahoittajien kanssa. Näitä lainoja tarjotaan ja jopa tyrkytetään suhteellisen aggressiivisesti auton oston tai vaihdon yhteydessä.

Autolainaa automyyjältä

Sanomattakin on selvää, että automyyjä ei ole paras henkilö kertomaan siitä, millaisen lainan ja mitä mihinkin tarkoitukseen on kannattavaa hankkia. Automyyjän tehtävänä on nimensä mukaisesti myydä. Tämä myynti tarkoittaa autojen myynnin lisäksi tänäpäivänä yhä enemmän ja enemmän rahoitusten myyntiä.

Osalla autoliikkeistä rahoitusten myyminen on jopa, no, jos ei nyt ihan ydinbisnestä, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Käytettyjen autojen myynti on nykyään suhteellisen kilpailtu ala, eikä käytettyjen autojen myynnistä saatu kate riitä kattamaan niitä fasiliteettejä, joita suuremmat autotalot ovat ympärilleen rakentaneet.

Tämän vuoksi rahoituksista on tullut yksi keino hankkia kilpailukykyä ja tuloja autosta saatavan katteen lisäksi. Autoliikkeet tarjoavatkin lainoja, luottoja ja erilaisia osamaksuja hyvin mielellään autokauppojen yhteydessä.

Autoliikkeet lainojen välittäjänä

Koska autoliikkeet eivät ole rahoituslaitoksia, eivät autoliikkeet tarjoa rahoituksia itse. Rahoituksen takana on aina jokin rahoitusyhtiö tai pankki. Autoliikkeet tekevät yhteistyötä näiden pankkien ja rahoituslaitosten kanssa ja käytännössä myyvät heidän tarjoamiaan luottoja.

Autoliike
Laina autoliikkeestä ei ole paras vaihtoehto

Autoliikkeet saavat näistä myydyistä luotoista niin sanotun komission. Komissio vaihtelee volyymin, rahoituksen summan, laina-ajan, tarjotun koron ja rahoittajasta riippuen. Mitä suurempi laina, mitä suurempi korko ja mitä enemmän niitä pystyy myymään kuukaustasolla, sitä suuremmat komissiot rahoittajat autoliikkeille maksavat.

Käytännössä komissio vaihtelee ”satasista tuhansiin euroihin”. 80 000 euron auto pitkällä 7 vuoden laina-ajalla tuo autoliikkeelle varsin mukavan komission. Puolestaan parin tonnin lainan komissio voi olla pienellä toimijalla satasen luokkaa.

Vaihtoehto autoliikkeen tarjoamalle autolainalle

Vaikka lainan hankkiminen autoliikkeestä autolainan yhteydessä voi kuulostaa äkkiseltään nopealle ja helpolle vaihtoehdolle, se ei välttämättä ole halvin tai paras laina.

Lainoissa on huomattavia eroja kulurakenteessa ja muissa ehdoissa. Esimerkiksi jossakin lainassa voi olla huomattavan suuri avausmaksu ja lisäksi kuukausittaiset laskutuslisät voivat nostaa luoton kulurakennetta huomaamatta suhteettoman suureksi. Lue vinkit, kuinka löydät halvimman autolainan 2021.

Tämän vuoksi järkevä autoilija kilpailuttaa lainat myös autoliikkeestä ostettaessa. Vaikka rahoituksia haetaan usein netistä vain yksityistenväliseen autokauppaan, ei mikään estä kilpailuttamasta lainoja myös liikkeestä ostettavaan autoon.

Kilpailutus voi tuoda huomattavan säästön jo pienillä lainasummilla. Toisekseen, pieniä lainasummia kilpailuttaessa vaihtoehtoja tulee varmasti saataville useampia, kuin useiden kymmenien tuhansien eurojen lainoissa. Tämä johtuu siitä, että pienissä lainasummissa myös pienemmät rahoittajat voivat tarjota edullisia lainoja. Pienemmät rahoittajat saattavat olla hieman nihkeämpiä myöntämään kovin suuria lainoja kaikille asiakkaille luottotappioita pelätessään.

Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *