Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.

Autolaina eläkeläiselle

Hyvin useasti ajatellaan, että autolainaa tarvitset työssäkäyvät ja perheelliset henkilöt. On totta, että he ovat varmasti suurin autolainoja hankkiva ryhmä, mutta lainoja myönnetään hyvin monenlaisessa elämäntilanteessa oleville, kuten vaikkapa eläkeläisille.

Vanha Skoda, autolaina eläkeläiselle mahdollistaa
Eläkkeellä on aikaa autoilla

Eläkeläiset eivät tee siis poikkeusta siinä, kuka ja ketkä lainaa autoon, asuntovaunuun, tai muuhun kulkuneuvoon tarvitsevat. Työelämän jo päättäneet tarvitsevat edelleen autoja ja suurin osa myös rahoituksen siihen. Etenkin, jos kyseessä on hiemankaan kalliimpi auto. Toisaalta, myös halvat parin tuhannen euron autot voivat olla monelle eläkeläiselle iso investointi. Me voimme auttaa myös aivan halvimmissa autojen rahoituksissa. Rahoituksemme alkavat 500 eurosta.

Eläkekertymä ei välttämättä ole sellainen, että käteisellä rahalla auton voisi eläkkeellä ollessa hankkia. Vaikka eläke on ehkä pieni, on silti päästävä liikkumaan, sillä eläkkeellähän sitä aikaa riittää. Oma auto antaa vapauksia liikkumiseen.

Koska eläkeläiset voivat matkustaa pitkiäkin matkoja, ei luonnollisesti ole järkevää hankkia kaikista halvinta autoa. Halpa auto voi olla epävarma, ja hinaus sekä korjauskulut eivät ole mukavia maksaa. Eikä se matkanteon keskeyttäminen rikkinäisen auton vuoksi ole muutenkaan mukavaa. Tämän vuoksi myös eläkeläiset tarvitsevat autorahoituksia.

Myönnetäänkö eläkeläisille autolainaa?

Rahoittajat onneksi myöntävät lainaa myös eläkeläisille. Tosin, jos tarkoitus on hankkia Ferrari ja eläketulot ovat suhteellisen pienet, ei rahoitusta varmasti järjesty. Mutta normaaliautoon järjestyy, aivan varmasti. Tämä tietysti edellyttää sitä, että raha-asiat ovat muutoin kunnossa eikä muuta elämää rahoiteta esimerkiksi kulutusluotoilla tai pikavipeillä.

Eläkkeellä olevat ovat käytännössä samassa asemassa työssä käyvien kanssa. Se, millaisella korolla tai kuluilla eläkeläisille autolainaa voidaan myöntää on yksilöllistä, aivan kuten työssäkäyvien kohdallakin. Kulut, ehdot lainasummat ja niin edelleen riippuu eläkeläisen tilanteesta, eläkkeen suuruudesta, lainaksi tarvittavasta summasta, luoton myöntäjästä ja niin edelleen. Tarkan vastauksen lainan ehdoista saa vain täyttämällä rahoitushakemuksen. Luottolaitokset käsittelevät hakemukset ja antavat lainatarjouksen.

Lainatarjous on eläkeläisellekin vain pelkkä tarjous, eikä lainaa ole pakko hyväksyä ja sopimusta allekirjoittaa. Tosin, jos lainaa autoon on etsimässä, niin hyvin todennäköisesti Lainax voi tarjota kattavimman ja parhaan vaihtoehdon eläkeläisen autolainan vaihtoehdoksi. Ja miksikö? Lainaxin kautta tehdyt hakemukset välitetään kymmenille pankeille ja rahoituslaitoksille jotka tekevät aina varmasti kilpailukykyisen lainatarjouksen.

Eläkeläispariskunta istuu sylikkäin
Eläkkeellä on aikaa nauttia elämästä

Eläkkeellä ollessa on aika nauttia elämästä pitkän työuran jälkeen. Autoilu hyvällä autolla ja esimerkiksi kotimaan matkailu on loistavaa ajanvietettä. Useat eläkeläiset ovat aloittaneet esimerkiksi karavaani-harrastuksen. Asuntovaunuilu tai -autoilu sopii niin kesään kuin talveen. Kun rahoitus uuteen tai käytettyyn autoon tai muuhun ajoneuvoon on ajankohtaista, me voimme olla siinä avuksi.

Vakuudetonta lainaa. Nopeasti.

Ja mikä parasta. Lainat ovat vakuudettomia myös eläkeläisille! Vaikka eläkeläisillä on saattanut vuosikymmenten saatossa kertyä varsin mittavakin omaisuus, ei esimerkiksi omakotitalon tai kerrostalokaksion antaminen autolainan vakuudeksi ole välttämättä järkevää. Lainaxin kautta se ei ole edes tarpeellista.

Lainaxin kautta rahoituksen hakeminen onnistuu suoraan netissä. Sähköinen lainanhaku tarkoittaa sitä, että luottopäätöksen saa käytännössä lähes välittömästi. Parhaassa tapauksessa uusi auto on alla jo saman päivän aikana!

Kun olet eläkkeellä ja autorahoituksen tarpeessa, voimme auttaa. Hakeminen on ilmaista eikä velvoita mihinkään.

Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *