Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Autolaina ja lomautus, huono yhtälö?

Vuosi 2020 ja 2021 tullaan muistamaan ennen kaikkea Koronaviruksen aiheuttamasta monenlaisesta harmista. Tässä kirjoituksessa ei oteta kantaa varsinaisen viruksen aiheuttamiin sairastumisiin tai jopa kuolemiin, vaan muihin hankaliin asioihin, joita rajoitustoimet ovat aiheuttaneet ja tulevat vielä jatkossa aiheuttamaan.

Tai paremminkin, tarkastellaan asiaa lähinnä hiipuneen autokaupan näkökulmasta ja siitä, onko näinä aikoina järkevää hankkia uutta autoa. Etenkin jos lomautus on ajankohtaista tai sellainen on näköpiirissä.

Jätetään Koronan aiheuttamat lieveilmiöt myöhempään ajankohtaan, kun nähdään mihin maailma tulee menemään. On erittäin todennäköistä, että kestää vuosia että kaikki on ennallaan. Konsertit, lentomatkailu, urheilutapahtumat ja niin edelleen. Tulemme olemaan hankalien aikojen kanssa vielä tekemisissä.

Myönnetäänkö autolainaa lomautetulle

Autolainan hankkiminen ja sen järkevyys Koronan aikana on hieman kaksijakoinen juttu. Jos autoa tarvii pitkän työmatkan vuoksi, voi autolainan hankinta olla perusteltua.

Audi
Hieno auto, onko lomautuksen aikana järkevää hankkia?

Jos autolainan ottaa sen vuoksi, että ”auto nyt pitää vaihtaa”, kannattaa tarkastella asiaa uudemman kerran. Ajat tulevat olemaan niukkoja ja tällä hetkellä sukanvarsi on paras paikka, mihin rahat voi laittaa. Ylimääräiset kulut hyödykkeeseen nimeltä auto, ei välttämättä ole juuri nyt paras teko minkä voi tehdä.

Korona on saanut suhteettomat mittakaavat joka vaikuttaa erittäin negatiivisesti kaikkiin toimialoihin. Pelkäämällä asiat eivät tästä parane.

Luotonmyöntäjät saattavat myöntää lainaa myös lomautetulle. Tämä on täysin tapauskohtaista ja esimerkiksi toimiala voi vaikuttaa siihen, myönnetäänkö lainaa vai ei.

Esimerkiksi lentokapteenit tai lentoemännät eivät tällä hetkellä ole varmasti kovin otollisinta kohderyhmää myönteiselle lainapäätökselle. Toiselta kantilta tarkasteltuna, sairaanhoitajille töitä riittää takuuvarmasti ja jos muut asiat ovat kunnossa, on autolaina käytännössä 100% varma.

Otin luoton ja jouduin lomautetuksi, mitä voin tehdä

Ensimmäisenä, älä hätäänny. Kuinka pitkä lomautus tuli? Onko työtä tarjolla jatkossa? Näillä kysymyksillä pääsee alkuun.

Luotonmyöntäjät myöntävät tällaisissa tapauksissa lähes varmuudella lyhennysvapaata. Esimerkiksi keväällä pankit oikein tyrkyttivät lyhennysvapaata asuntolainoille ja tämän hyödynsikin lähes 300 000 asuntovelallista.

Kannattaa muistaa, että tilanne ei ole uniikki ja samassa tilanteessa on aika moni muukin autolainan hankkinut kuluttaja. Kaikesta selviää ja tilapäinen lomautus ei ole katastrofi.

Lomautettu istuu
Lomautus ei ole katastrofi. Lomautettuna tai työttömänä kannattaa tehdä järkeviä valintoja.

Jos työt loppuu kokonaan, on tilanne tietysti täysin erilainen. Siinä tapauksessa onkin aiheellista pohtia, onko kallis auto pihassa aivan välttämätön? Pärjäisikö työttömänä hieman vaatimattomammalla autolla tai jopa täysin ilman autoa?

Auton myynti tosin ei välttämättä ole kovin kannattavaa rahallisesti, mutta parempi sekin vaihtoehto on, kuin maksaa kalliita lainanlyhennyksiä ja auto seisoo turhan panttina parkkiruudussa.

Yhteenveto lomautetulle tai lomautusuhan alla olevalle

Lomautus on monelle työntekijälle pahalta tuntuva tilanne. Etenkin jos autokuume on kovana, on lomautus erittäin ikävä juttu.

Pääsääntöisesti lomautuksen aikana ei ole järkevää hankkia autolainaa tai mitään muutakaan lainaa, ellei ole aivan pakko. Lomautus kertoo siitä, että työnantajan on saatava jostakin säästöjä jotta toimintaa voidaan jatkaa. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että yrityksen taloudellinen tilanne tai tilauskanta ei ole täysin terveellä pohjalla.

Kannattaa hieman tutkia mikä oli syynä lomautukselle. Jos kyseessä on vain varotoimenpide ja työt tulevat jatkumaan takuuvarmasti, ei autolainalle ole käytännössä mitään esteitä.

Jos taas tuntuu, että työpaikka on epävarma, kannattaa auton hankinta siirtää tuonnemmaksi. Pahin mahdollinen vaihtoehto on tietysti se, että työpaikan menettää kokonaan. Jos näin ikävästi pääsee käymään, autolainan hankkiminen ilman työtä ei ole välttämättä yhtään sen järkevämpää, kuin lomautuksen aikana.

Autoa ei tällöin kannata hankkia lainarahalla, ihan vain oman hyvinvoinnin vuoksi. Auton ehtii hankkia myöhemminkin.

Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *