Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kannattaako autolla käydä töissä

Autoilu on Suomessa todella kallista. Moni työssäkäyvä miettiikin, onko autolla töissä käyminen enää lainkaan järkevää rahallisesti ajateltuna. Polttoaineiden hinta, autoverot, huollot, korjaukset, kuluvat osat, auton arvonalenema ja auton hankintahinta muodostavat niin suuren kuluerän monen työssäkäyvän palkkapussiin, että työnteko ei ole käytännössä enää kannattavaa. Autoilu syö valtaosan palkasta, etenkin jos työmatka on vähänkään pitempi.

Lain mukaan työssäkäyntialue on 80 kilometriä asuinpaikasta. Joillakin työmatka on tätäkin pitempi. Ja aivan omasta tahdosta.

Otetaan heti alkuun esimerkin vuoksi tarina todellisesta elämästä. Entisellä työpaikallani työkaveri kulki töihin 158 kilometrin yhdensuuntaisen matkan, päivässä työmatkaa yhteensä 316 kilometriä. Pitkän ajomatkan lisäksi tämä tarkoittaa päivittäin autossa istumista lähes neljän tunnin ajan. Työpäivän pituudeksi tulee näin ollen 12 tuntia. Vuorokaudesta kuluu näin ollen 50% työhön.

Näin pitkät työmatkat tarkoittavat sitä, että tällaisia matkoja ei vanhalla ja huonolla autolla kovin pitkää aikaa voi kulkea. Viikossa pelkästään työmatkaa kertyi 1580 kilometriä, kuukaudessa 6320 kilometriä ja vuodessa lähes 70 000 kilometriä. Tähän päälle tulee tietysti muut ajot.

Vaikka ostaisi uuden auton, on sillä ajettu 5 vuoden kuluttua pelkkää työmatka-ajoa 350 000 kilometriä. Muiden ajojen kanssa lukema lähentelee 400 000 kilometrin lukemaa. Tällaisia matkoja ei ajeta 90-luvun Toyota Carinalla.

Koska auto ajetaan 5 vuodessa käytännössä loppuun, on selvä asia, että auton arvo on tippunut aikalailla viiden vuoden aikana. Jos auton hankintahinta on ollut 30 000 euroa, on se aivan maksimissaan 10 000 euroa jälleenmyyntiarvoltaan. Voi olla huomattavasti vähemmänkin, riippuen autosta. Eikä tänä päivänä 30 000 eurolla kovin kummoista kulkinetta saa edes hankittua uutena.

400 000 kilometrin ajomatka ei myöskään tule ilmaiseksi. Matkan varrella joutuu vaihtamaan öljyt vähintään 20 kertaa, todennäköisesti useammin. Renkaita kuluu monta sarjaa. Todennäköisesti laakereita ja jarruja joutuu uusimaan. Ja niin edelleen. Jotta töissä voi kulkea, tulee pelkästä auton huollosta, hankintahinnasta ja arvonalenemasta huomattava lasku. Päälle on laskettava vakuutukset ja polttoaineet.

Kallista lystiä on töissä kulkeminen ja tällaisien kulujen maksaminen siitä, että voi kulkea töissä on mielestäni täysin idioottimaista. Noh, esimerkki oli nyt kyllä varmasti aivan ääripäästä, mutta tämä sama pätee myös samalla tavalla lyhyemmissä työmatkoissa. Hieman pienemmässä mittakaavassa tietenkin.

Laskin vain käteen ja laskemaan mikä on järkevää ja mikä ei. Saatat yllättyä, kuinka paljon maksat siitä, että voit kulkea töissä. Tässä en nyt tietenkään kehota ketään jättäytymään pois töistä. Mutta asioihin on saatava muutosta ja se tapahtuu äänestyskopissa, ei internetissä valittamalla ja erilaisia ryhmiä Facebookiin perustamalla. Vain se minkä numeron äänestyslappuun raapustaa, vaikuttaa todella moneen asiaan.

Matkakuluvähennykset verotuksessa

Verottaja antaa työmatkasta verovähennyksiä. Minkä olen harmikseni huomannut, ei suurin osa autoilijoista tiedä mitä matkakuluvähennykset tarkoittavat.

Suuri osa autoilijoista luulee, että jos matkakuluista saa vähentää 3000 euroa, on se suoraan 3000 euroa vähemmän veroja maksettavaksi. Ei. Asia ei mene tällä tavalla.

Kysymyksessä on nimensä mukaisesti vähennys. Matkakulut vähennetään ansiotuloista, ei suoraan maksettavasta verosta! Otetaan alle esimerkki suoraan verottajan sivuilta jolla asia avautuu paremmin.

Esimerkki: Markun ansiotulot ovat 40 000 euroa vuodessa. Jos Markulla ei olisi muita kuin viran puolesta huomioitavia vähennyksiä verotuksessaan, olisi hänen veroprosenttinsa 25 %, ja hänen ansiotulostaan menisi veroa 25 % x 40 000 e = 10 000 e.

Markulla on kuitenkin matkakuluja 4 400 e. Matkakuluista vähennetään ensin omavastuu 750 euroa. Markun vähennettävien matkakulujen määrä on siis 3 650 e. Hänen verotettavaksi ansiotulokseen jää 40 000 e – 3 650 e = 36 350 e. Nyt Markun veroprosentti on 21 %, ja hänen tuloistaan menee veroa 21 % x 40 000 e = 8 400 e.

Markun 4 400 euron matkakulut vähensivät hänen maksamiensa verojen määrää 10 000 e – 8 400 e = 1 600 e.

Näin huomataan, että matkakulujen ollessa Markulla 4400 €, on sen kokonaisvaikutus verotukseen vain 1600 €. Omasta pussista maksettavaksi jää 2800 €. Kun seuraavan kerran lasket, että pitkä työmatka ei haittaa, sillä matkakulut voi vähentää, kannattaa tehdä laskelmia. Voit lukea lisää matkakulujen vähentämisestä verottajan sivuilta.

Ja tässä laskelmassa on otettu pelkästään työmatkasta aiheutuvat kulut huomioon. Laskelma ei pidä sisällään auton huomattavaa arvonalenemaa suuren kertyvän ajomäärän ja auton kulumisen vuoksi. Huolto- ja korjaustarve lisääntyy suuren ajomäärän vuoksi myös samassa suhteessa, josta tulee lisäkuluja. Nämä kannattaa ottaa huomioon miettiessä pitkän työmatkan järkevyyttä.

Jos työmatka on pitkä ja palkka huono, voidaan tehdä selkeä johtopäätös. Töissäkäynti tulee todella kalliiksi omalla autolla kulkiessa. Jos työajaksi laskee töihin kulkemiseen kuluvan ajan, näyttävät lukemat entistä surullisempia lukemia.

Jos työaika on 8 tuntia ja työmatkaan kuluu päivässä 2 tuntia aikaa, tulee työpäivän pituudeksi yhteensä 10 tuntia, mutta palkan saa tietysti vain 8 tunnin ajalta.
Esimerkki: tuntipalkka 15 euroa, on palkka 8 tunnin työajalla 120€ päivässä. Jos tähän laskee 2 tunnin työmatkat päälle, jää tuntipalkaksi enää 12 euroa sekä 2 tuntia pidempi työpäivä samalla palkalla.

Millainen auto työmatkaan kannattaa hankkia

Niin. Tämä on vaikea asia ja todella moni asia vaikuttaa auton valintaan. On täysin selvää, että jos työmatka on pitkä, on järkevin valinta taloudellinen ja edullinen dieselauto. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 100 kilometrin keskikulutuksessa päästään hyvällä ja vähäkulutuksisella autolla jopa 3-4 litran tietämille. Auton täytyy olla myös hankintahinnaltaan edullinen. Ehkä paras vaihtoehto on hankkia suhteellisen uusi ja vähän ajettu käytetty dieselauto.

Toisaalta, pieni auto pitkillä siirtymillä ei ole ajomukavuudeltaan ja turvallisuudeltaan niin hyvä kuin suuri sedan tai citymaasturi. Suomessa on vähintään puoli vuotta pimeää ja talviset ajo-olosuhteet, joten jos autossa istuu pari tuntia päivässä, nousee myös muut kuin taloudelliset seikat tärkeiksi sopivan auton valinnassa.

Suuri auto voi olla joissakin tapauksissa käytännössä pakollinen hankinta. Farmari tai jopa pakettiauto voi olla tarpeellinen esimerkiksi työkalujen tai muiden työssä tarvittavien tarvikkeiden kuljettamiseen. Tällöin pieni ja taloudellinen auto ei tule lainkaan kyseeseen, vaan on mentävä tarve edellä.

Myös muut ajot kuin työmatkat vaikuttavat auton valintaan. Jos perheessä on lapsia, ei aivan pieni auto tule kyseeseen, vaan on harkittava muita vaihtoehtoja.

Sähköautot ovat yleistymässä pikkuhiljaa. Niissä on kuitenkin omat haasteensa. Uusi sähköauto maksaa paljon eikä käytettyä taida uskaltaa ostaa? Kuinka kauan akut kestävät ja mikä niiden vaihtohinta tulee olemaan? Jos työmatka on 150 km suuntaansa, riittääkö kotona lataus siihen, että työmatkat saa ajettua ilman välilatausta? Jos minulla olisi pitkä työmatka, en valitsisi sähköautoa. Lyhyeen työmatkaan sähköauto voisi olla aivan hyvä peli, jos hankintahinta on järkevällä tasolla.

Leasing-autoa ei kannata edes harkita. Liisareissa on hyvin rajatut kilometrirajat ja jos rajaa haluaa nostaa, pompsahtaa hinta aivan törkeän korkeaksi. Eikä liisareissa muutenkaan ole mitään järkeä, enkä suosittele leasing-autoa kenellekään. En etenkään pitkän matkan työmatkaa ajaville.

Sopivan auton valinta työmatkaan riippuu siis monesta tekijästä. Itse en sijoittaisi autoon kovinkaan paljoa jos työmatka on pitkä, vaan valitsisin suhteellisen luotettavan, edullisen ja vähän kuluttavan dieselin.

Työmatkailu on kallista, siitä ei pääse mihinkään. Valitse viisaasti ja tee laskelmia.

Päivitys 12.10.2021

Saimme tällaisen kuvan palautteena. Käytännössä bensiinin hinta on jo 2 euroa litralta. Jos hinta ylittää kovin paljon 2 euroa, tulee työmatka entistä kalliimmaksi useilla suomalaisilla ja työssäkäynti tulee kannattamattomaksi todella monessa taloudessa.

ivitys 14.3.2022

Tällä hetkellä bensan ja dieselin hinta on jo ylittänyt reilusti 2 euron rajan.
Polttoaine.netin tiedoista käy ilmi, että kallein diesel maksaa tällä hetkellä 2.498 €, 98E 2.468 ja 95E10 2.388 €.

Päivitys 2.6.2022

Kallein bensa ja diesel maksaa tällä hetkellä 2,770 €. Milloin ylittyy komen euron raja?

Bensan hintakyltti
Bensan hinta on käytännössä jo 2 euroa per litra

Päivitys 25.3.2022

Diesel-auton järkevyyttä kannattaa tarkastella tämänhetkisillä polttoaineen hinnoilla todella kriittisesti. Uskaltaako dieselillä käyvää autoa enää hankkia lainkaan, romahtaako niiden arvo kokonaan? Hyviä kysymyksiä johon tällä hetkellä ei ole vastausta.

Sähköautoilijat suosittelevat tällä hetkellä sähköautoa. Se on heidän mukaansa täysin ylivertainen auto ja perustelevat sen alhaisella käyttöhinalla per 100 kilometriä. Uuden sähköauton voi kuulemma hankkia polttoaineesta säästyvällä rahalla. Voi olla että asia on näin tällä hetkellä. Entäpä sitten kun sähkön hinta nousee entisestään? Entäpä sitten kun hallitus lätkäisee käyttövoimaveron sähköautoille? Sitä sopiikin miettiä. Itse en tällä hetkellä aio hankkia sähköautoa niiden kalliiden hintojen vuoksi. Käytettyä ei uskalla ostaa. Ajan vanhalla dieselillä sen minkä ajan. Loput ajot meneekin sitten sähköpyörällä.

Päivitys 26.9.2022

Tällä hetkellä polttoaineiden hinnat ovat asettuneet noin kahden euron tasolle. Lapissa hinta on hieman yli kaksi euroa, kun taas etelässä hinta on hieman alle kaksi euroa.

Tarjouspyyntö rahoituksesta

Hae päivän paras rahoittaja! Tarjouksen pyytäminen ei velvoita mihinkään, eikä maksa mitään.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *